Epä-älyllinen ruokakeskustelu vituttaa

Screenshot 2015-11-10 21.57.11HS kirjoittaa (10.11.) ruokatoimittaja Mats-Eric Nilssonista, joka kritisoi mm. sitä, että elintarvikkeissa on liikaa ainesosia. Juttu on malliesimerkki ruoka-aiheisesta höpöhöpöstä, jossa pelataan mielikuvilla ”puhtaasta” ja ”aidosta” ruoasta ilman, että sanotaan itse asiasta oikeastaan juuri mitään. Katsotaanpa.

  1. Ensinnäkin: Ruoan raaka-aineiden määrä ei kerro mausta tai terveellisyydestä mitään. Ne riippuvat ihan siitä, mitä ne raaka-aineet ovat. Raaka-aineiden määrä taas riippuu ihan siitä, miten ”raaka-aine” määritellään, eli miten tarkasti ainesosat listataan. Noin muutenhan jutussa peräänkuulutetaan, että ihmiset tietäisivät, mitä syövät, mikä on tietenkin hyvä tavoite – luulisi siis, että pitkä ainesosalista olisi hyvä asia, koska se on tarkka? Vaikea kyllä sanoa, miksi sitä pidetään jutussa huonona asiana, kun sitä ei mitenkään perustella.
  2. ”Miksi valtaosa päiväkodin lapsista osaa leipoa parempia korvapuusteja kuin iso leipomoyritys?” – No siksi, että päiväkotilasten korvapuustit syödään tuoreina, ison leipomoyrityksen korvapuustit viikon päästä, jonka ajan ne seisovat muovipusseissa huoneenlämmössä kaupassa. Siksi myös leipomoyrityksen korvapuusteihin täytyy laittaa erilaisia lisäaineita ja ne täytyy muutenkin valmistaa tietyllä tavalla. Päiväkotilapsen korvapuustit myös menevät aika usein pieleen ja niissä on aika usein esim. päiväkotilapsen räkää.
  3. ”Kirja kannustaa ottamaan takaisin osan siitä vallasta, jonka olemme antaneet ruokateollisuudelle.” – Se ”valtahan” on ”annettu” siksi, ettei joka päivä ole pakko viettää tunteja haalien raaka-aineita ja laittaen ruokaa, kun sitä saa myös kaupasta ja ravintolasta halvalla, nopeasti ja turvallisesti. Sitten voi laittaa huolella hyvää ruokaa hyvistä ja yksinkertaisista raaka-aineista silloin kun haluaa.
  4. ”Ennen pullotusta viineihin lisätään makua parantavia aineita.” – Eikös se ole hyvä? Itse ainakin pidän enemmän hyvästä kuin huonosta viinistä.
  5. ”Nilsson inhoaa monia aikamme ruokailmiöitä. … Hän toivoisi, että pakkomielteinen ruuasta, dieeteistä ja trendeistä kohkaaminen menisi jo ohi.” – Tämä siis ruokajournalistilta, joka valittaa samassa haastettelussa, että ruoasta kirjoitetaan liian vähän?

Continue reading “Epä-älyllinen ruokakeskustelu vituttaa”

Hotline Bling = Gesamtkunstwerk

Mistä puhumme, kun puhumme Draken Hotline Blingistä (2015, yllä)? Emme vain musiikkikappaleesta, joka on tietenkin paljon velkaa D.R.A.M.:n Cha Cha’lle (2015), joka taas on paljon velkaa Timmy Thomasin Why Can’t We Live Togetherille (1972). Olennaista on kokonaisuus, jonka muodostaa paitsi näiden kappaleiden jatkumo, myös James Turrellin taiteesta inspiroitunut musiikkivideo, Draken artistibrändi ja sen historia, sekä biisille ja videolle tehty “1-800-HOTLINEBLING” -grafiikka, joka on tavallaan levynkansi mutta paljon enemmän, koska eihän kukaan enää osta levyjä. “Levynkansi” kuitenkin leviää biisin mukana. “Hotline Bling” sanoina toimivat merkitsijänä someilmiölle, #hotlinebling.

Continue reading “Hotline Bling = Gesamtkunstwerk”

Cheek on voittaja

“Think and grow rich” (self-help-guru Napoleon Hill, 1937)

Jos otetaan vähän sosiologisia vapauksia, niin JippiKayJei (yllä) oikeastaan kertoo kaiken mitä tarvitaan Cheek-ilmiön ja samalla suomalaisen yhteiskunnan nykytilan tulkintaan. Kyse on voittamisesta (winning). Ei ole sattumaa että Cheek on Suomen suosituinta musiikkia samalla kun Kokoomus on Suomen suurin puolue. Niitä nimittäin yhdistää ajatus siitä, että jos vain päättää olla “voittaja”, on sitä. Pekka Himasen sanoin: “Suomessa on henkinen kestävyysvaje.” Materiaalinen kestävyysvaje on toissijainen, koska se ratkeaisi jos kaikki vain ymmärtäisivät että olemme voittajia. Continue reading “Cheek on voittaja”